|
"Yleinen kirjasto, joka on läheisin portti
tiedon ääreen, luo perusedellytykset elinikäiselle
oppimiselle, itsenäiselle päätöksenteolle
sekä yksilöiden ja sosiaalisten ryhmien kulttuurikehitykselle"
UNESCO, Yleisten kirjastojen julistus 1994
Tervetuloa kirjastoon! Yleiset kirjastot ovat kaikille
avoimia ja niiden käyttö on ilmaista. Suomen jokaisessa
kunnassa on yleinen kirjasto, jossa voi käydä
lukemassa lehtiä ja kirjoja. Kirjastosta voi myös
lainata aineistoa, esimerkiksi kirjoja, cd-levyjä tai
videoita. Kirjastossa on aineistoa sekä kotimaisilla
että vierailla kielillä.
Lukeminen on ilo!
Kirjasto tarjoaa tietoa ja virkistystä niin aikuisille
kuin lapsillekin. Kirjastosta saat tietoa sekä suomalaisesta
yhteiskunnasta että omasta kotimaastasi ja kulttuuristasi.
Oman äidinkielen säilyttäminen on tärkeää
ja lukemalla ylläpidät sitä. Kirjastosta
voit saada lukemista omalla äidinkielelläsi. Lukemalla
lapsillesi ääneen ylläpidät myös
heidän äidinkielentaitoaan.
Kirjastossa on sekä tietokirjallisuutta että
kaunokirjallisuutta, kuten romaaneja, runoja ja kuvakirjoja.
Lisäksi kirjastossa on sanomalehtiä, aikakauslehtiä,
kielikursseja, musiikkia, elokuvia, esitteitä ja tiedotusmateriaalia.
Monissa kirjastoissa on myös tietokoneita, joita asiakkaat
voivat käyttää. Niiden avulla voi hakea tietoa
Internetistä, käyttää sähköpostia
tai erilaisia tietokantoja.
Kaikkien kirjasto
Suomessa kirjastot ovat hyvin suosittuja. Kirjastot ovat
kuntien omistamia ja toimivat verovaroilla. Valtio tukee
kuntien kirjastotoimintaa vuosittaisella raha-avustuksella.
Yleisten kirjastojen lisäksi Suomessa on useita tieteellisiä
kirjastoja. Tieteelliset kirjastot palvelevat ensisijaisesti
tutkijoita ja opiskelijoita, mutta myös muut voivat
käyttää niitä.
Kirjastotoiminnan periaatteisiin Suomessa kuuluu tasa-arvo,
vapaa mielipiteenmuodostus ja erilaisten näkemysten
esille tuominen. Siksi kokoelmissa on erilaisia poliittisia
ja uskonnollisia suuntauksia tai mielipidesuuntia esitteleviä
kirjoja ja muuta aineistoa.
Miten kirjastoa käytetään
Kirjastoilla on käyttösäännöt,
jotka saa kirjastosta. Säännöissä kerrotaan
tärkeimmät kirjaston käyttöön liittyvät
asiat. Tutustu oman kirjastosi käyttösääntöihin!
Kirjastoissa on myös asiantuntevaa ja alalle koulutettua
henkilökuntaa, jonka tehtävänä on vastata
asiakkaiden kysymyksiin ja auttaa tiedonhaussa.
Lukeminen kirjastossa
Kirjastoon voi kuka tahansa mennä lukemaan kirjoja
ja lehtiä tai etsimään vastausta johonkin
kysymykseen. Muista, että et ole yksin kirjastossa.
Anna muiden lukea ja keskittyä rauhassa.
Lainaaminen kirjastosta
Kirjoja ja muuta aineistoa voi yleensä lainata kotiin.
Isoja tietosanakirjoja ja lehtiä luetaan kuitenkin
tavallisesti kirjastossa.
Lainaamista varten tarvitset kirjastokortin. Sen voivat
saada kaikki Suomessa asuvat esittämällä
henkilöllisyystodistuksen. Myös lapsi voi saada
kirjastokortin, jos vanhempi tai muu aikuinen antaa kirjallisen
suostumuksen. Kirjastokortti on näytettävä
joka kerta, kun kirjastosta lainataan.
Kirjastokortti on henkilökohtainen. Muut eivät
saa käyttää sitä. Kirjastokortin omistaja
on vastuussa kaikesta aineistosta, joka kortilla on lainattu.
Pidä siis hyvää huolta kortistasi! Väärinkäytön
estämiseksi ilmoita kirjastoon heti, jos kirjastokorttisi
katoaa.
Laina-aika
Kirjastokortti on näytettävä joka kerta,
kun kirjastosta lainataan. Laina-aika on tavallisesti 4
viikkoa, mutta esimerkiksi videoiden ja musiikkiaineiston
laina-aika voi olla lyhyempikin. Tarkista eräpäiväkuitista,
milloin lainaamasi aineisto täytyy viimeistään
palauttaa. Jos palautat aineiston myöhässä,
kirjasto perii sinulta myöhästymismaksun.
Kirjastot ovat yhteistä omaisuutta
Kirjastojen kokoelmat ovat kaikille yhteisiä. Kohtele
kirjastosta lainaamaasi aineistoa hyvin ja pidä se
siistinä. Seuraavakin lainaaja haluaa lukea puhtaan
kirjan! Palauta lainaamasi aineisto ajoissa, jotta muutkin
lainaajat saisivat sen. Jos kortillasi lainattu aineisto
katoaa tai turmeltuu, sinun on maksettava siitä korvaus.
Ulkomaalaiskirjasto
Kirjastoissa on kirjoja ja muuta aineistoa sekä kotimaisilla
että vierailla kielillä. Kirjastojen tarjonta
kuitenkin vaihtelee riippuen kunnan asukasmäärästä
ja kielisuhteista. Suuremmissa kirjastoissa on monipuolisemmat
kokoelmat.
Jos omassa lähikirjastossasi ei ole kirjoja omalla
kielelläsi tai kirjoja on vain vähän, pyydä
apua henkilökunnalta. Kirjasto pyrkii hankkimaan toivomaasi
aineistoa joko suuremmista kirjastoista tai Ulkomaalaiskirjastosta.
Ulkomaalaiskirjasto toimii Helsingin kaupunginkirjastossa
ja sen rahoittaa valtio. Ulkomaalaiskirjasto hankkii kirjoja,
musiikkia ja videoita, joita lähetetään pyydettäessä
maan muihin kirjastoihin. Myös Helsingin kaupunginkirjaston
oma vieraskielinen kokoelma on käytettävissä
kaukolainoina maan muiden kirjastojen kautta. Kysy tarkemmin
omasta kirjastostasi.
Helsingin kaupunginkirjaston ja Ulkomaalaiskirjaston aineisto
löytyy myös Internetistä HelMet-tietokannasta.
Sen osoite on: http://www.helmet.fi/
Monikulttuurinen kirjasto - Multicultural Library (MCL)
Monikulttuurinen kirjasto MCL on ulkomaalaisille tarkoitettu
www-palvelu. Sieltä löydät tietoa esimerkiksi
omasta kotimaastasi, erikielisistä verkkolehdistä,
Suomesta tai kirjastoista. Voit käyttää MCL:ää
vaikkapa kirjastossa, jossa on Internet-yhteys. Osoite on:
http://www.lib.hel.fi/mcl/
|